Tällanen siitä mun tekeleestä sitten tuli (en tiedä haluatteko nähdä mihin jouduitte, jos siis jouduitte, mutta tässä tämä nyt on), kiitos vielä kerran teille kaikille.
Rullalautailu – elämäntapa vai pelkkä harrastus?Rullalautailu on laji, joka turmelee kaupunkiemme asukkaiden kuuloelimet, kuin myös kauniit rakennukset ja tämän lisäksi vielä rumentaa katukuvaa. Valitettavan moni ajattelee näin, mutta totuus ei ole aina niin mustavalkoinen, kuin miltä se aluksi vaikuttaa.
Rullalautailija käyttää kaupunkia, sen rakennuksia, kävelyteitä ja jopa rappusia paljon luovemmin kuin ”tavallinen” ihminen. Rullalautailijalle jokainen asfaltilla pinnoitettu alue on paikka harrastaa rakasta lajiaan. Siis toisin kuin vaikkapa koripalloilija, rullalautailija ei tarvitse lajilleen suunniteltua paikkaa harrastaakseen lajiaan täysimittaisesti.
Vaikka rullalautailu onkin yksilölaji, ovat lautailijat silti iso yhteisö. Hang Upin numerossa 1/2006 Mikko Kivikoski kertoi haastattelussaan kuinka vuosia sitten vieraassa kaupungissa pystyi menemään pelkäämättä tuntemattomalle rullalautailijalle yöksi. Asiat ovat tietenkin muuttuneet tähän päivään tultaessa, mutta yhteishenki on vielä olemassa.
Rullalautailijan astuessa ovesta ulos pongahtaa lautailu heti mieleen. Harvoin tarvitaan edes sitä. Lautailu on siis lähes koko ajan mielessä. Tarkoittaako tämä, että rullalautailu on elämäntapa? Vai onko kyseessä vain todella kiinnostava harrastus?
Joka tapauksessa rullalautailu on hyvin kokonaisvaltainen laji. Numerossa 22 Jarkko Poropudas kertoi haastattelussaan joskus niinkin pienen asian, kuin hauskasti menevien hiusten tuovan pakonomaisen tarpeen lähteä rullalautailemaan. Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka vahvasti rullalautailu näkyy harrastajan elämässä.
On kuitenkin myös ihmisiä, joille rullalautailu on vain pelkkä harrastus. Kaikki eivät siis suhtaudu niin intohimoisesti lautailuun, kuin olen ehkä antanut ymmärtää. Nämä ”sunnuntailautailijat” tosin lopettavat lajin harrastamisen tietyn ajan kuluessa lähes poikkeuksetta. Rullalautailun kuuluu olla elämäntapa, jotta sitä jaksaa harrastaa.
Kysyttäessä muiden lajien harrastajilta suhteestaan lajiinsa, melkein kaikki vastasivat sen olevan elämäntapa. Rullalautailu ei siis olekaan niin poikkeuksellinen laji. Varsinkin musiikin harrastaja (vaikkei musiikki varsinainen laji olekaan) koki elämänsä pyörivän erittäin vahvasti musiikin ympärillä, sen ollessa joskus jopa tapa ajatella.
Mikä sitten loppujen lopuksi edes on elämäntapa? Vaikka se tuntuukin hyvin yksinkertaiselta asialta määritellä, ei sille silti ole montaakaan samanlaista selitystä. Toisille se oli koko ajan ja joka paikassa – unissakin – näkyvä asia. Toisille se taas oli vain iso osa elämää; asia, jonka kokee tärkeäksi, mutta joka ei välttämättä pyöri mielessä joka ikinen hetki.
Haastatteluissa esille tuli myös ajatus kahdesta elämäntavasta, mikä on hiukan ristiriitaista. Jos kerta on kaksi elämäntapaa, niin eikö kuuluisi olla myös kaksi elämää? Mutta jos ihmisen elämään kerta kuuluu vaikkapa rullalautailu sekä musiikki vahvasti, on hänellä silloin kaksi elämäntapaa.
Entä jos elämäntavat sulkevat toisensa pois? Mikä tahansa urheilulaji, joka sisältää kilpailua, ja rullalautailu eivät sovi samaan karsinaan. Lautaillessa tulee helposti kolhuja ja pahempiakin loukkaantumisia, ja jos sen toisen lajin kisoissa haluaa menestyä, ei paljoa parane rullalautailla, koska loukkaantumisen vaara on liian suuri.
Elämäntapa ja mikä se on, on vähän kuin musiikkimaku; molemmat ovat hyvin epämääräisiä käsitteitä, eikä yhtä oikeaa määritelmää ole. Jokaisella on asiasta oma mielipiteensä ja ehkä se on ihan hyvä niin.
Lähteet:
Kühn Timo, 2006. Mikko Kivikoski. Hang Up 1/2006.
Kempas Mikko, 2005. Jake. Numero 22.
Hang Up -lehden keskustelupalsta.
tinyurl.com/y6mhmwYksityishenkilöiden haastattelut 20.12.2006